I'll never get a chance to hold you

Musiikki. Sillä on suuri merkitys mun elämässä. Aivan pienestä asti mä oon kuunnellut musiikkia, joka on edelleen lähellä mun sydäntä. Todennäköisesti ensimmäinen levy, mitä mulla on ollut, oli Hanoi Rocksin levy. Äidin kautta sekin bändi tutuks tuli - tietäisittepä vaan, että millainen fani äiti oli. Mä varmaan synnyinkin Hanoi Rocksin soidessa. No joo, en tiedä, mutta ei varmaan kaukana ollu.

Mä haluun siis kiittää äitiä siitä, että oon tutustunu tähän bändiin, joka on yks loistavimmista. Kiitos äidille siitäkin, että mä oon päässyt noita katsomaan livenäkin. Jopa sen viimeisen kerran. Ne on historiaa. Niin Hanoi Rocks, kun äitikin. Kaikki muistot säilyy kultakehyksin aina loppuun asti. Mä myönnän olleeni melkoinen mammanpoika, mutta ylpeä siitä. Kukapa ei olis, kun äiti oli rock? Lapsella piti tottakai olla esikuva, eikä mulla muita ollut, kun äiti.

Hanoi Rocksia mä taas saan kiittää monista hyvistä muistoista. Niiden keikkojen lisäks siis. Hanoi Rocksin kuuntelun kautta mä oon tutustunu loistaviin ihmisiin, joita en unohda koskaan. On niin paljon asioita, joita mä oon kokenut kuunnellessani tätä bändiä. Tunteiden kirjoa laidasta laitaan. Mutta mitään en kadu, en koskaan.

Hanoi Rocks on lopettanu, mutta sen musiikki elää ikuisesti. Jos ei muuten, niin mä lupaan vielä vanhana vanhainkodissakin soittaa sitä täysillä. Kuvitelkaa nyt, meikäpappa kymmenien vuosien päästä kiikkutuolissa kuuntelemassa, kun esimerkiks A Day Late, A Dollar Short soi siihen mennessä jo vanhasta cd-soittimesta. Jos niin käy, niin mä saan elää onnellisen vanhuuden.

ISOT kiitokset siis erityisesti äidille. Tottakai kaikesta muustakin, kun pelkästään Hanoi Rocksiin tutustuttamisesta. Linkitän tähän alle biisin, jolla mä haluun lähettää terveisiä sulle sinne pilven päälle. Lepää rauhassa siellä rock n' roll - taivaassa. Toivottavasti sun on siellä hyvä olla.